Poden nyt pientä syyllisyyttä siitä, että tein lastensuojeluun ilmoituksen naapurin pariskunnasta, joilla on pieni lapsi. Tiedän heidän olevan lastensuojeluviranomaisten tarkkailussa, ja ilmeisesti huostaanotto on ollut lähellä jo aiemmin. Naapurista kuului ensin huutamista, sitten lapsen itkua ja sitten vielä miehen karjuntaa ”Hiljennä se pentu heittämällä se seinään!!”. Tässä vaiheessa päätin puuttua tilanteeseen, ja kävin soittamassa ovikelloa ettei vain mitään tapahtuisi kellekään. Täytyy kuitenkin sanoa, että kynnys sekaantua muiden asioihin oli suuri, mutta pelko vauvan turvallisuudesta oli vielä suurempi. Ehkä me suomalaiset olemme sellaisia, että kunnioitamme toisten yksityisyyttä niin paljon, ettei hurjiinkaan tilanteisiin uskalleta puuttua, vaan mieluummin asioita katsotaan läpi sormien. Vai olemmeko me vain välinpitämätöntä kansaa? Joka tapauksessa tunsin itseni aika hölmöksi seisomassa tuntemattomien ihmisten oven takana, ja kysymässä onko kaikki nyt hyvin, vaikka koko rappu varmasti kuuli, ettei mikään ole siinä asunnossa kohdallaan. Vauva huusi naama punaisena, nuori rouva itki silmä mustana ja miestä ei näkynyt missään. Kuulemma kaikki oli ihan hyvin. Kuiskasin rouvalle että jos tämä tarvitsee paikkaa rauhoittua vauvan kanssa, niin tulee koputtamaan oveen. Mietin, että ylitänköhän tässäkin jonkun näkymättömän rajan, mutta rouva näytti melkein huojentuneelta. Tein lastensuojeluilmoituksen, mutta aloin kuitenkin pohtimaan, toiminko siinä väärin. Enhän minä voi todistaa, että vauvaa on ikinä vahingoitettu, mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos lapsi joku päivä oikeasti olisi hiljennetty heittämällä seinään. Kyllä mielestäni jokaiselle kuuluu vastuu puuttua uhkaaviin vaaratilanteisiin, erityisesti kun kyse on puolustuskyvyttömän vauvan hengestä. Aikuista naista en voi pakottaa hakemaan apua parisuhdeväkivaltaan, eikä se asia minulle kuulu, mutta vauvan henkeä en aio vaarantaa jättämällä lastensuojeluilmoituksen tekemättä. Toivottavasti lapsen vanhemmat ymmärtävät, että ajattelen vain heidän lastensa parasta ja olen huolestunut, missään nimessä en kiusallani tätä tee.
Nyt vauvoista tuli mieleen… Oletteko ajatelleet lasten hankkimista jo opiskeluaikana? Pitäisi kai puhua lasten saamisesta – mummoni aina muistuttaa, että lemmikeitä hankitaan, lapsia saadaan. Minä stressaan kaikesta kamalasti, erityisesti taloudellisesta pärjäämisestä. Tämä on yksi syy siihen, etten ole uskaltanutkaan harkita lasten hankkimista lähitulevaisuudessa vaan vasta joskus kolme-nelikymppisenä, kun olen valmistunut ja toivottavasti minulla on hyvä työ ja koti ja talous kunnossa. Haluaisin kuitenkin tehdä lapset nuorena, jos se vaan on mahdollista. Ja viime aikoina olen alkanut ajattelemaat – olisiko sittenkin mahdollista hankkia lapsia jo opiskeluaikana? Kellään opiskelevista ystävistäni ei ole lapsia, enkä tiedä kuinka taloudelliset ja muut asiat käytännössä toimivat. Onko teillä mitään kokemusta tästä? Millaisia suunnitelmia blogini lukijoilla on tulevaisuuden suhteen? Mainittakoon vielä, ettei minulla ole vauvakuumetta. Haluaisin kuitenkin mieluummin tehdä lapset tähän väliin, kun opiskelukin on hyvin vapaata enkä vielä ole siinä 50:n viikkotunnin uraputkessa mukana.
2 lapsen (2- & 4-vuotiaiden) opiskeleva äiti ilmoittautuu ;D Ensimmäisen vaativahkon tutkintani jouduin kyllä jättämään äitiyslomien takia kesken, ei siellä voinut vaan jatkaa 3v tauon jälkeen. Äitiyslomani aikana aloitin ammattikoulussa toteuttamaan yhtä harrastusunelmaani ja nyt keväällä valmistun sieltä. Nyt kun lapset ovat ohittaneet vauvaiän ja ehdin taas kunnolla opiskelemaan niin haen oikikseen. Loppukevään opiskeluja mulla on pyöreesti 2x/vk joten lukuaikaa riittää.
ReplyDeleteKyllä mua vähän kammottaa ajatus siitä,että vielä menee vuosia ennen valmistumista mutta voin himmata opiskelutahtia sitten vähän jos löydän jonkun kivan työpaikan alalta.
Mieheni on hyväpalkkaisessa työssä ja sillä on tietysti ollut kaikki merkitys sen kanssa miten ollaan pärjätty. Eletään ihan "normaalisti", on varaa ostaa uutena vaatteet ja välineet eikä tarvi joka euroa laskea.
Omasta mielestäni tietysti lapset oli ihan parasta hankkia opiskeluaikana, opinnot joustavat paljon enemmän kuin työ. Varsinkin tuo harrastusamikseni oli aivan täydellinen, jos tuntui siltä että ei jaksa mennä (valvotut yöt,lapset kipeinä) tai on neuvolaa tms niin ei tarvi edes tuntea huonoa omaatuntoa. Myös lapset ovat hyötyneet tästä todella paljon, olen AINA tarvittaessa kotona.
Varmaan seura löytää kaltaisensa mutta itse olen tutustunut mahtaviin "äitikavereihin", jotka opiskelevat itsekin, enkä ole yhtään outolintu. Ennemminkin ainoa uraputkessa oleva äiti on joukossamme se outo :)
Kiitos kommetistasi Sara! Sinulla oli paljon hyviä huomioita kirjoituksessasi. Minäkin haluaisin lapsen mielummin tähän elämäntilanteeseen mm. omien opiskelujen joustavuuden vuoksi. Mielestäni olisi ihanteellista, että lapset olisivat jo ohittaneet vauvaiän työelämään mentäessä, eikä heti työpaikan saatua tarvitsisi jäädä äitiyslomalle. Taloudellisesti lapsen hankinta nyt lähiaikoina ei tosin ole mahdollista. Me pystyisimme varmaan elättämään lapsen, jos tulot pysyisivät täysin ennallaan - mutta lapsen saamisen myötä minun tuloni väistämättä putoaisivat ainakin joksikin aikaa, ja tarvitsemme ehdottomasti minun tulojani elämiseen.
ReplyDeleteUpsista, kommenttini lähtikin ennen kuin ehdin kirjoitusvirheitä korjata.
ReplyDeleteOnnea vielä pääsykokeisiin!
Hyvä, kun jätit sen lastensuojeluilmoituksen. Itse olen myös joutunut jättämään sellaisen kerran, ja syyllinen olohan siitä seurasi. Toisaalta syyllinen olo voi seurata myös, jos ilmoitusta ei jätä - tai epävarma olo ainakin. Oli sinulta ehkä hieman tyhmänrohkeaa mennä soittamaan yksin naapurin ovikelloa. Jos joudut jatkossa kuuntelemaan samanlaisia ääniä naapurista, mene mieluummin soittamaan sitä ovikelloa yhdessä miehesi kanssa.
ReplyDeleteJa noista vauvoista sitten: itselläni on ollut vauvakuume on-off jo vuoden verran. Avomieheni kuitenkin vielä opiskelee ja itse vasta haen oikikseen, joten vauvat eivät tule kysymykseenkään pitkään aikaan. Olen 25-vuotias ja toisaalta minua harmitttaa se, että vauvojen saaminen mennee kolmen kympin tuolle puolen paitsi, jos en pääse sisään. En usko, että pystyisin näkövammaisena oikeustieteiden opiskelijana keskittymään vielä lapsen tarpeista huolehtimiseenkin. Ja opiskelujen jälkeen pitäisi saada mahdollisimman pian se työpaikka... Äh, en tiedä.
Unohdinkin muuten pistää että todella hyvä että teit sen ilmoituksen, vauva ei itse pysty itseään suojelemaan :( Pois huono omatunto, rouva itse ei välttämättä koskaan olisi uskaltanut apua hakea mutta todennäköisesti on todella huojentunut että joku ulkopuolinen taho asiaan puuttuu (lastensuojelu siis).
ReplyDeleteNiin itse olen nyt siis pian 28-vuotias ja tosiaan hakemassa ensimmäisen kerran Helsingin oikikseen.
Minä olen vasta reilu parikymppinen, mies vähän vanhempi. Onhan tässä aikaa hankkia lapsia, mutta pelkään, että jos en lapsia hanki opiskeluaikana, en uskalla niitä vastavalmistuneena hankkia. Ajattelisin, että töitä on saatava heti, ja jos töitä löytyy, niin ainakin muutama vuosi olisi kerättävä työkokemusta ennen kuin uskaltautuisin jäämään äitiyslomalle. Mies toivoo saavaansa lapsia ennen kolmenkympin rajapyykkiä –paineita, sillä miehen sisaruksilla on jo lapsia, ja oli jo hänen iässään!-, mutta tätä ei tapahdu ellen tule raskaaksi opiskeluaikana.
ReplyDeleteKarhutar: Nyt jälkikäteen on tunnustettava, ettei tullut mieleenkään, että oma turvallisuus voisi olla uhattuna naapurien riitatilanteessa. Jotenkin sitä aina ajattelee, että Suomi on niin turvallinen maa, ettei mitään pahaa voi tapahtua omalle kohdalle. Kaikkihan tosin tietävät tämän illuusion olevan väärä. Suomessa tapahtuu väkilukuun suhteutettuna älyttömästi väkivaltarikoksia, ja tässä maassa on tapettu mm. luvatta syödyn viilipurkin vuoksi. Lehtien palstat ovat täynnä törkeitä rikoksia, ja opiskelujutuissakin törmää mitä hirveimpiin tekoihin. Silti jostakin tulee edelleen sokea luottamus siihen, että moraalittomillakin ihmisillä olisi moraali ja omatunto, ja että itse olisi täydellisen turvassa.
Tänään tuli taas puheeksi perheen perustaminen, kun miehen paras ystävä kertoi saavansa toisen lapsensa syksyllä. Pari tyttökaveriani potee vauvakuumetta, mutta heidän harmikseen poikaystävänsä eivät, mutta meillä se on nimenomaa mies joka haluaisi lapsen nyt heti. Tai lapsia, monikossa. Me olemme molemmat järkeviä ja harkitsevaisia ihmisiä, eikä meille ole lasta syntymässä vielä yhdeksän kuukauden kuluttua. Lasta kyllä yritetään heti kun se on mahdollista, mutta tämän asian kanssa on oltava realistinen, eikä tätä sovi kiirehtiä. Puhuimme nyt kuitenkin siitä, että meidän pitää selvittää, paljonko meidän tulomme tulisivat olemaan jos lapsi hankittaisiin, ja paljonko meillä pitäisi olla, että pärjättäisiin. Tämä nyt on vähän hölmö kysymys kun kaikki on suhteellista ja kaikki riippuu kaikesta, mutta millaisilla kuukausituloilla lapsiperhe pärjää? Itseäni huolettaa omien tälläkin hetkellä pienten tulojen tippuminen, ja menojen lisääntyminen - ei hyvä yhtälö!
ReplyDeleteMusta toi on tosiaan vähän hupsua miettiä tuollaista mutta toki ymmärrän että raha-asiat arveluttavat :)
ReplyDeleteKaikki kuitenkin riippuu niin monesta asiasta että mitään varmaa ei voi sanoa. Itse asutaan pk-seudulla jossa asuminen itsessään on jo huiman kallista + tietty kaikki muut. Jos olet ollut töissä ennen äitiyslomaa niin voit saada ihan hyvätkin äitiysrahat, se kun on muistaakseni joku 70% palkasta jonkin aikaa. Jos minimillä menet niin sitten se ei kyllä ole paljon mitään. Raha-asiat riippuvat myös siitä kauan aikoo olla kotona, matkusteleeko paljon, lainanlyhennyksiä etc etc että sitä on kyllä aivan mahdoton sanoa. Annan nyt kuitenkin ronskisti oman tilanteemme jolla pärjätään "normaalisti" meidän mittapuulla, matkustellaan kumpikin joka vuosi yksi matka ja meillä on iso autolaina, tonnin vuokra ja syödään paljon luomua. Yhteistulot kk on jotain 5000-6000e välillä. Vähemmällä ei kyllä pärjättäisi ja jos jatkan vielä vuosia opiskelua niin auto saa kyllä mennä.
En mä nyt tiedä onko se niin hupsua miettiä raha-asioita, musta se on enemmänkin järkevää ja vastuullista, etenkii pientuloselle. Siihe lapsen kasvattamiseen kun ei pelkkä rakkaus riitä, vaan valitettavasti täytyy sitä rahaakin olla. Hupsua on ehkä murehtia tällaista jo nyt, jos lapsi ei ole kuitenkaan ajankohtainen vielä.
ReplyDeleteMinä en osaa sanoa mitään tarkkoja lukuja, sillä niinkuin sanoit, kaikki riippuu kaikesta. Sen kyllä sanon, että meillä ei ole ikinä todellakaan tienattu viittä tonnia kuussa ja ollaan pärjätty, mutta ei meillä ole ikinä ollut varaa mihinkään luksukseen, hienoon taloon tai vuotuisiin matkoihin tms. Muista että se mikä riittää yhden koko suvulle, ei välttämättä riitä toiselle perheelle.
Kyllä mä tiedän myös miten vähällä voi pärjätä, eka lapsemme syntyi kun opiskelin (silloin eri koulussa) ja mies aloitti vuoden palvelusaikansa, asuttiin opiskelijakämpässä ja juostiin tarjousten perässä. Joo oltiin me silloinkin onnellisia vaikkei matkusteltukaan joka vuosi, ollut varaa luksukseen tai ylipäätään mihinkään muuhunkaan.
ReplyDeleteAnnoinkin nyt tuloesimerkin kahden lapsen perheestä silloin kun VOI tehdä muutakin, jos on "huolissaan" tulevasta taloudellisesta tilanteesta niin tuskin tavoitteena on se että rahat riittää juuri syömiseen ja ehkä harrastukseen.
Kyllä mekin TOTTA KAI pärjättäisiin vaikka rahaa olisi vähemmän mutta sitten ei olisi lapsilla kunnon vakuutuksia, en todellakaan voisi olla käymättä töissä ja keskittyä opintoihini ja lapsiin etc. 5000e tulot eivät ole mitään huipputuloja kahden aikuisen perheessä, sehän vaatii keskipalkaksi 2500e per naama. Tietysti jos joku elättää kahden ihmisen palkalla koko suvun niin selvä.
Tosin edelleenkin, esim. auto ja vakuutukset, mun opiskelu ja vaikka nyt se luomuruoka on kaikki ihan vapaaehtoisia ja oma valintahan se on niihin syytää rahaa.
Kiitos kaikille viesteistänne. Eiköhän se ole meille parempi vaihtoehto odottaa ainakin muutama vuosi, sillä ei meillä yksinkertaisesti ole varaa lapseen vielä. Minä olen luonteeltani säästäväinen, en vaadi mitään luksusta, mutta kyllä sitä haluaa voida tarjota perheelleen kaikki tarpeellinen, ja jonkin verran ylikin. Jos meille nyt lapsi tulisi, niin ehkä me jotenkuten selviäisimme, mutta en haluaisi joutua luopumaan siitä vähästä jolla miehen kanssa itseämme hemmottelemme. Lapsesta on muutenkin niin paljon huolta muutenkin, etten haluaisi lapsen ensimmäisiä elinvuosia vain murehtia taloudellista pärjäämistä.
ReplyDeleteKiitos kuitenkin kaikille kommentoijille. Palataan asiaan muutaman vuoden päästä ellei nyt jotain yllättävää tapahdu sitä ennen :)